Tapahtumapaikka
Con-rakennukset
Finnconin käytössä on kolme rakennusta Turun Yliopistonmäellä: Natura (ent. Luonnontietedentalo 1, alla olevassa pienemmässä kartassa T5), Agora (ent. Luonnontieteidentalo 2, T6) ja Quantum (T7).
Parhaan kuvan tiloista saat tulemalla sisään pääovista Natura-rakennuksen puolelta. Täällä sijaitsee myös tapahtuman infopiste. Työvoiman kannattaa sen sijaan suunnistaa sisään suoraan Naturan vieressä sijaitsevan Quantum-rakennuksen ensimmäisen kerroksen ovista.
Con-logistiikan, tavaroita tuovien myyjien ja esteetöntä kulkua tarvitsevien sisäänkäynti on Agora-rakennuksen takana Vesilinnankadulla. Tapahtuman aikana toivomme yleisön käyttävän myös Quantumin -1. kerroksen ovia sekä Agoran pääovea, jotta ruuhkat etenkin Naturan ja Agoran välillä vältetään.
Saapuminen alueelle
Hämeenkadulta päin lähestyttäessä Yliopistonmäelle pääsee jalan parhaiten ”Tiedon portaiden” kautta (Kiinamyllynkatua vastapäätä). Tuomiokirkolta puolestaan voi edetä ylös mäelle pitkin Koskenniemenkadun puiston portaita. Kummatkin näistä reiteistä on merkitty viereiseen karttaan katkoviivalla.
Autolla alueelle saavutaan reittiä Hämeenkatu-Rehtorinpellonkatu-Vesilinnantie (yhtenäinen viiva kartassa). Johtuen yliopistoalueella tehtävästä remontista tämä on ainoa reitti, jota pitkin con-alueelle pääsee autolla. Tämä reitti on myös suorin portaaton tie.
Pysäköinti
Turun yliopiston parkkipaikat Yliopistonmäen läheisyydessä ovat koko viikonlopun ajan Finnconin kävijöiden, työvoiman ja myyjien käytössä. Turun yliopiston parkkipaikat näkyvät tässä kartassa. Suosittelemme Vatselankadun varrella ja päässä sijaitsevia laajoja pysäköintialueita (myös neliöitynä vireisssä kartassa).
Huom! Kartassa näkyvä Juslenian pysäköintialue Yliopistonmäellä on poissa käytöstä purkutöiden vuoksi. Purkutöiden vuoksi myöskään Henrikinkadulta ei välttämättä pääse tapahtuman aikana ajamaan läpi. Invapysäköintiin on varattu paikkoja Yliopistonmäeltä, lisää tietoa sivujen esteettömyysosiossa.
Narikka
Tapahtumassa on maksuton narikka, joka palvelee Quantumin ensimmäisessä kerroksessa. Jätäthän valomiekkaa suuremmat proppisi narikkaan! Narikkaan voi jättää myös isommat matkalaukut, jos esimerkiksi olet joutunut kirjautumaan ulos majapaikastasi jo sunnuntaiaamuna.
Julkiset liikenneyhteydet
Yliopistonmäki on hyvien kulkuyhteyksien äärellä: Keskustasta pääsee useilla busseilla yliopiston pysäkille Hämeenkadulle, aivan Yliopistonmäen juurelle, ja Kupittaan rautatieasemalta on sinne vain noin kymmenen minuutin kävelymatka. Jotkin esim. Helsingistä tulevista Onnibusseista pysähtyvät Hämeenkadulla Turun yliopiston pysäkillä.
Torilta yliopiston pysäkille pääsee muun muassa linjoilla 2, 50, 51, 53, 54, 55 ja 56. Turun seudulla joukkoliikennöi Föli, jonka kotisivulta löytää tietoa lipuista. Linja-autoyhteyksiä kannattaa tarkastella tarkemmin Reittioppaalla ja pysäkkikohtaiset bussien kulkuajat löytää myös älypuhelimille saatavasta Stoppi-sovelluksesta.
Halutessaan voi kokeilla myös Turun uusia kaupunkipyöriä. Lähin pyöräasema on Hämeenkadun ja Rehtorinpellonkadun risteyksessä.
Ensiapu
SPR päivystää con-alueella Quantumin toisessa kerroksessa huoneessa M1. Ensiavun saa kiinni myös puhelimitse.
Ensiavun puhelinnumero: +358 451 495 700
Hätätilanteessa ota yhteys suoraan yleiseen hätänumeroon 112.
Turun yliopistollisen keskussairaalan (TYKS) päivystys sijaitsee osoitteessa Savitehtaankatu 1, ja se löytyy myös ylläolevasta kartasta.
Toimintaa tapahtumassa
Pelihuone
Tänä vuonna Finnconissa on Agoran puolella sijaitseva pelihuone, jossa on mahdollista pelata niin konsoli- kuin lautapelejäkin. Pelihuoneen järjestävät Academic Nintendo Club ry. (ANC) ja Turun yliopiston rooli- ja strategiapeliseura Tyrmä ry.
ANC ry järjestää pelihuoneessa myös virallisen NES:in Tetriksen suomenmestaruuskisojen karsintaturnauksen. Voittajalle on luvassa pääsylippu Helsingin messukeskuksessa järjestettävään Assembly Summeriin lauantaina 4. elokuuta. Ready player one!
Perhehuone
Quantumin kolmannen kerroksen tilassa XVIII on tapahtuman aikana perhehuone. Lisätietoa
Scifikirppis
Scifikirppis palvelee Quantumin -1. kerroksessa lauantaina klo 10-17 ja sunnuntaina klo 10-16.30. Lisätietoa
Valokuvauspiste
Tapahtumassa on valokuvauspiste Agorassa tilan 110ab vieressä. Piste on avoinna molempina päivinä klo 12-14.
Signeerauspiste
Signeerauspiste sijaitsee Quantumin 2. kerroksen aulassa. Lisätietoa